Viikonloppuna on viimeinen työpäiväni Käpylän Pallossa. Haluan tällä kirjeellä kiittää seurayhteisöä vuosistani. Muutan 1.11. Tampereelle ja aloitan Ilveksen juniorivalmentajana.
Aloitetaan kesästä 2014. Olin 21-vuotias ujo oululainen pohjoisen poika ja hieman hukassa sen kanssa, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Olin innostunut muutama vuosi aiemmin valmentamisesta. Laitoin usein aamuisin kellon soimaan kuudelta, jotta ehdin tehdä omaa pelikirjaani eteenpäin. Muistan, kun eräs päivän kävelin kotiini ja sain päähäni vahvan ajatuksen, että pyrin tekemään valmentamisesta ammattini seuraavien vuosien kuluessa.
Olin äärimmäisen innostunut, mutta olin käynyt vain muutaman Palloliiton kurssin ja valmennuskokemustakin oli takana vain neljä vuotta. Muistan edelleen kirkkaasti, kuinka soitin ääni väristen erääseen toiseen pääkaupunkiseudun seuraan ja ennen kuin olin ehtinyt edes esitellä itseni, valmennuspäällikkö kysyi ”Mikä liiton koulutustaso sinulla on?”. Se kuvio jäi siihen.
Tunsin KäPan silloisen valmennuspäällikkö Ossi Virran Eerikkilän SHA-koulutuksista, jossa Ossi oli esitellyt ainakin noin 200 sivuista U10-joukkueen pelikirjaa. Olin ihmeissäni ja samalla vakuuttunut siitä, että KäPassa voisi olla samanhenkisiä ihmisiä kuin minä olin. Laitoin Ossille viestiä ja kysyin, olisiko mahdollista päästä seuraan valmentamaan. Pääsin juttelemaan KäPan silloisen urheilutoimenjohtaja Erkki Vallan kanssa Kumpulaan ja muutama viikko sen jälkeen Ossi järjesti kehittelemänsä kuusiportaisen rekryprosessin minulle. Prosessi toteutettiin yhden päivän aikana ja täytyy myöntää, että se ei ollut helpoin kokemus.
Prosessiin sisältyi muistaakseni Ossin monologi jalkapallosta, haastattelu, pelikirjan läpikäynti, kahdet malliharjoitukset ja loppuarvio. Malliharjoitusten malliryhmänä toimi tuleva joukkueeni 04 United ja muistan, että harjoitukset eivät todellakaan olleet mikään nappisuoritus. Nykyinen KäPan BSM-joukkueen ykkösmaalivahti ja nuorten maajoukkuepelaaja Luka Nokelainen itki ja raivosi koko harjoituksen ajan (Lukan kanssa myöhemmin tulimme kyllä paremmin juttuun). Päivän jälkeen olin todella väsynyt ja mietin, että paikkaa valmentajana KäPassa ei varmasti löydy ja joku muu on varmasti kokeneempi ja sopivampi.
Saman päivän iltana Ossi kuitenkin soitti ja kertoi, että minut on valittu tehtävään KäPan päätoimiseksi valmentajaksi. KäPassa innostus itse peliä kohtaan koettiin arvokkaammaksi kuin muodollinen ja silloin heikkotasoinen Palloliiton koulutus. Ossi ja Ile muistan aina, kuinka päätitte luottaa nuoreen valmentajaan, vaikka kysymysmerkkejä oli varmasti ilmassa.
Lokakuussa 2014 aloitin KäPan valmentajana. Pian huomasin eläväni ”futispummin elämää” – elämäntapani ja identiteettiäni määrittävä juttu oli valmentaa. Asuin ensimmäisen kuukauden Kirkkonummella, josta kuljin lähes joka aamu aamujunalla Kumpulan treenikeskukseen. Aamulla aamuharjoitukset, päivällä pohdin jalkapalloa Pasilan kirjastolla, iltaisin valmensin kahta joukkuetta ja palasin kotiini iltamyöhällä. Ensimmäisen parin viikon jälkeen minulle nousi kuume ilman flunssaoireita, kävin ylikierroksilla. Elin kuitenkin unelmaani sillä hetkellä.
Valmentaminen ei ole työtä, joka jätetään työpäivän jälkeen pois mielestä. Sanon aina tutuilleni, jotka eivät juurikaan tunne urheilumaailmaa, että valmentaessa tunteet ja tilanteet menevät aina äärilaidasta toiseen. Joukkueisiin kiintyy. Välillä hyppimistä riemusta joukkueen onnistuessa, monta kertaa itsensä keräämistä huonoina hetkinä, kriisipalavereita ja vilpitöntä iloa, jos joku pelaajista on mennyt vaikeuksien kautta onnistumiseen. En ole pitänyt seitsemän vuoden aikana päivääkään sairaslomaa. Muutaman kerran olisi varmasti ollut paikallaan – oman henkisen jaksamisen takia. Ihmiset ympärillä ovat auttaneet jotenkuten jaksamaan vaikeiden hetkien yli.
Kun aloitin, KäPassa oli paljon päätoimisia valmentajia. Valmentajakohtaamisia syntyi enemmän kuin Oulussa. Jäimme aamuharjoitusten jälkeen keskustelemaan jalkapallosta Kumpulan pieneen neuvotteluhuoneeseen. KäPassa on aina puhuttu jalkapallosta ja urheilusta aivan eri tavalla kuin, mihin olin missään muualla tottunut – älykkäästi ja kriittisesti tarkastellen. Vuonna 2015 Kumpulan harjoituskeskuksen keittiön puolella urheilutoimenjohtaja Juha Valla saattoi puhua Suomen urheiluhistoriasta tai amerikkalaisen urheilukulttuurin eri aspekteista, neuvotteluhuoneen puolella maalivahtivalmentaja Tuomas Peltonen purki turhautumistaan suomalaiseen jalkapallokeskustelukulttuuriin takoen nyrkkiä toimiston pöytään ja Ossi Virta selosti kymmensivuista harjoitussuunnitelmaansa Abdi Mohamedille. Opin joka päivä uutta.
Usein elämässä käy niin, että jos on äärimmäisen innostunut jostain asiasta, joutuu helposti naureskelun kohteeksi. KäPassa on tuntunut aina olevan ilmapiiri, että asiat on parempi vetää mieluummin hieman överiksi kuin alkaa yhtään jarrutella. Innostukselle ei ole naureskeltu.
Meininki meidän valmentajien kesken oli usein kuin futislaboratoriossa ja homma lähti välillä myös laukalle. Kerran belgialaisen suurseura Anderlechtin akatemian johtajat olivat vierailulla Kumpulassa. Keskustelimme jalkapallosta aamuharjoitusten jälkeen ja keskustelu poukkoili aiheesta toiseen. Jälkeenpäin saimme palautetta Anderlechtin edustajilta, että keskeytimme heitä aivan liikaa kertoaksemme oman mielipiteemme. Voin vain kuvitella ihmetyksen suurseuran miesten päässä, kun suomalaisen pikkuseuran valmentajat luulevat tietävänsä jalkapallosta paremmin. Tämäkin tapaus kertoi silti ehkä vain innostuksesta asiaamme kohtaan.
Minä vuonna 2015 valmentamassa ensimmäistä vuottani KäPassa.
Usein suomalaisten jalkapalloseurojen kulttuuri on kiinni yksittäisistä henkilöistä ja kulttuuri poistuu henkilövaihdosten seurauksena. Vuosina 2015–2017 KäPasta lähti pois monia avaintekijöitä, mutta KäPa-henki säilyi. Yksi tämä hengen tärkeimpiä elementtejä oli se, että kritiikkiä pitää antaa ja aina täytyy uskaltaa avata suunsa epäkohdista.
Jo kymmenen vuotta sitten urheilutoimenjohtaja Erkki Vallan aikaan KäPa oli tunnettu siitä, että asioita tehdään (jopa itse tarkoituksella) eri tavalla muut ja status quo oli aina kriittisen tarkastelu alla. Sain itse tästä mentaliteetista osoituksen viimeisinä KäPa-vuosinani. Olimme KäPa-kollegoiden Erkko Meren ja JP Savolaisen kanssa perustaneet blogimme ja juniorivalmentajien yhdistyksen. Kritisoimme usein asioita isollakin volyymilla, ja meitä yritettiin saada ”kuriin” muutaman tahon toimesta. KäPan johtohenkilöiltä ei ole ikinä kuitenkaan tullut mitään siihen viittavaakaan, että meidän olisi pitänyt miettiä sanojamme tarkemmin. Päinvastoin - urheilutoimenjohtaja Juha Vallalta ja seuran puheenjohtaja Petri Vanhalalta saimme aina signaalin, että ottakaa kantaa perustellusti ja kertokaa mielipiteenne välittämättä suuttuneesta palautteesta. Tämä siitäkin huolimatta, että usein laitoimme kritiikin alle myös ihmisiä, jotka tunsitte läheisesti. Kiitos tuestanne Juha ja Pete!
On helppo juhlapuheissa mainita, kuinka seurassa on tapana arvostaa valmentajia ja, että he ovat seuran tärkein voimavara. Arvot joutuvat kuitenkin puntariin tiukan paikan tullen - silloin kun niiden toteutumiseksi täytyisi uhrata jotain. Maaliskuussa 2020, kuten tiedämme, kaikki meni kiinni. Juniorijoukkueet keskeyttivät toimintansa. Useimpien seurojen päätoimiset valmentajat lomautettiin heti samalla sekunnilla, kun se oli mahdollista. Mitä me KäPalaiset teimme? Seurajohto ja valmentajat käärivät välittömästi hihat, jotta lomautuksilta vältyttäisiin. Kehittelimme yhdessä monen valmentajan voimin kaikenlaista liveharjoituksista omatoimitreenipaketteihin, joiden materiaalit kuvasimme ahtaassa yksiössäni tai porttikongeissa. Saimme pidettyä lapset liikkeellä omituisessa tilanteessa eikä yhtäkään valmentajaa lomautettu. Se, miten toimimme tuolloin yhdessä vaikealla hetkellä, saa minut tätä kirjoittaessani edelleen liikuttumaan. Opin, että elämässä on aina toimittava, vaikka tilanne olisi kuinka paha.
KäPa-henkeen on myös aina kuulunut se, että resursseista ei valiteta vaan asiat tehdään asiat niin hyvin kuin tilanteessa pystytään.
Monilla muilla seuroilla on ollut käytössään halli talvisin, mutta KäPan joukkueet ovat harjoitelleet vuoden ympäri ulkona Oulunkylän ja Kumpulanlaakson kentillä, vaikka välillä on ollut pakkasta ja lumisadetta rankastikin. Viime helmikuussa olin illalla valmistelemassa tulevan aamun aamuharjoituksia yläasteikäisille pelaajille, kun huomasin että yön aikana on tulossa kunnolla lunta. Olin itse jo valmis perumaan harjoitukset, mutta valmennuspäällikkö JP Savolainen laittoi minulle viestin myöhään illalla, että pitäisikö harjoitukset sittenkin pitää. Laitoin herätyskellon soimaan klo 6.00 ja päätin, että treenit pidetään, oli olosuhteet mitkä tahansa. Yksikään pelaaja ei ilmoittanut olevansa pois, vaikka olosuhteet olivat aamulla heikot. Aurasimme pelaajien kanssa hiki päässä tunnin ajan puhtaaksi lapioiden ja maalien avulla. Lopulta saimme riittävän suuren osa tekonurmesta vihreäksi ja vedimme todella hyvän 45 minuutin harjoituksen. Helpointa olisi ollut perua treenit ja jäädä kotiin nukkumaan, päätimme kuitenkin välittää.
Olen valmentanut seurassa kuutta eri joukkuetta, ja joukkueeni ovat pelanneet ulkomaanturnauksissa esimerkiksi Bayern Münchenin, PSG:n, Dortmundin ja Liverpoolin akatemiajoukkueita vastaan. Lisäksi joukkueeni kanssa olen päässyt kokemaan viisi kertaa Helsinki Cupin finaalin tunnelman (kolme voittoa, kaksi tappiota). Monet näistäkin otteluista ovat painuneet mieleeni pysyvästi, mutta yhden ottelun muistan erityisen elävästi.
03 Unitedin kanssa olimme jo pitkään tavoitelleet nousua Etelä-Länsi Liigaan. Kaudella 2017 pääsimme kaksiosaiseen nousukarsintaan Miika Nuutisen valmentamaa PKKU:ta vastaan. Panokset olivat korkealla ja tuntui, että tuon otteluparin tulos määritti joukkueen tulevaisuutta. Ensimmäinen ottelu pelattiin hieman jäisellä Pirkkolan tekonurmella, molemmat välttelivät riskejä ja ottelu päättyi 0–0. Toiseen otteluun jäi siis hurjat panokset. Ottelupäivänä Tuusulan urheilupuistossa satoi räntää todella paljon. PKKU menee ottelussa 2-1 johtoon ja tiedämme, että yksi maali riittää nousuun vierasmaalisäännön ansiosta. Lisäajan toisella minuutilla saamme pallon maalin kulmalle ja nykyisin HSV:n akatemiassa pelaava Jesse Kilo tökkää pallon maaliin maaliviivalta. Tuuletukset ovat riehakkaampia kuin ikinä. Luulen jo pelin päättyvän siihen, mutta lisäaikaa on vielä jäljellä. PKKU pelaa pallon aloituspotkusta alaspäin ja siitä pitkällä syötöllä suoraan maalille. Pallo leijailee heidän pelaajansa päähän ja kimpoaa siitä maaliin, 3–2. Niin nopeasti riemusta pohjalle ei ole mahdollista muualla kuin urheilussa. Istuimme kakkosvalmentaja Anumari Ylesmäen ja pelaajien kanssa kopissa 20 minuuttia täysin hiljaa ja otimme tappion vastaan. Ajattelen nykyisin, että tuo hetki kopissa oli omalla tavallaan urheilun ja elämän kauneimpia.
Junioriurheilussa tyypillistä nykypäivänä on se, että seuraa vaihdetaan tosi herkästi. Pelaajilla, valmentajilla tai taustoilla voi hyvinkin olla muutaman vuoden sisään kolmet eri verkkarit päällä. KäPassa yleisesti tapana on kuitenkin ollut, että ihmiset ovat seurassa pitkään – heille seura merkitsee ja he välittävät seuran henkeä eteenpäin.
Muistan, kuinka seuraan tullessani mietin, että mikä ihmeen vanha old school -tyyppi Reijo ”Repe” Linna oikein on. Vuosien aikana olet kohonnut listallani yhdeksi eniten arvostamistani valmentajista ja lämmitti mieltäni todella paljon, kun kehuit työtäni KäPassa pari viikkoa sitten, kun vaihdoimme kuulumisia Kumpulassa. Kiitos Repe, arvostan suuresti yli kymmenen vuoden työpanostasi seurassa.
Jesse Martin ja Muhis Abdilamir, olette aloittaneet KäPassa jopa aiemmin kuin minä ja kohonneet nyt ansaitusti isoon rooliin seurassa. Arvostan suuresti, kuinka paljon heittäydytte päivittäin valmennustoimintaan lasten kanssa ja olette aina olleet valmiita juttelemaan kanssani, vaikka aina ei ole ollut varmasti virkein päivä tai paras hetki. Jukka Vuolio, Juuso Kotilainen, Marko Pursiainen, Kalle Vasse, Anumari Ylesmäki, Ilari Lintukangas ja Timo Niemelä, olette aina välittäneet ja jaksaneet innostua pelaajien auttamisesta, vaikka olette tulleet aina harjoituksiin raskaan siviilityöpäivän jälkeen. Jude Saarto ja Olli Harmainen, kiitos että otitte minut heti alusta asti hyvin vastaan seurassa, vaikka olemme todella erilaisia valmentajia. Marko Honkanen, olet ollut äärimmäisen tärkeä tekijä siinä, että seuraan tulleet uudet valmentajat ovat sopeutuneet.
Erkko Meri, Miika Nuutinen, Oliver Pannell, Lari Lummepuro ja Joni Ruuskanen, heittäytymisenne ansioista seura on saanut uutta virtaa niillä hetkillä, kun sitä on todella tarvittu. Kiitos, thank you!
Ile Rantanen on pitänyt seuran perustaa pystyssä yli 10 vuotta, vaikka palaute ulkopuolelta ei varmasti ole ollut aina positiivista. Ilman pitkään seurassa toiminutta Roope Pulkkista KäPan järjestämät kesäleirit olisivat yhtä kaaosta. Ilman Mace Naukkarista ja Hike Nuutista (unohtamatta Nuppu-koiraa!) Kumpulan treenicampus olisi varmasti jo lahonnut käsiin meidän valmentajien vastuulla. Jykä Vaahto ja Jukka Korkka, olette olleet mahdollistamassa junnufutareille erinomaiset olosuhteet harjoitteluun Oulunkylän PikkuPekka Areenalla. Arvostan työtänne suuresti.
En olisi selvinnyt päivääkään joukkueideni kanssa ilman hyviä taustajoukkoja. Joukkueenjohtajat ja huoltajat tekevät äärimmäisen paljon töitä joukkueen hyvinvoinnin eteen saamatta siitä penniäkään rahaa. 04 Unitedissa Jukka Viljamaa, Jukka Höckert ja Nina Nokelainen, olitte todella tärkeä tuki valmennukselle, 07 Unitedissa perhe Niskasta haluan kiittää siitä, että olette olleet tekemässä tärkeää työtä taustalla jo pitkään, 06 Unitedissa Ette Sjösted-Nurmi olet ollut jo pitkään tekemässä KäPan joukkueiden toiminnasta parempaa. 08 Unitedissa Panu Kimmo ja 10 Unitedissa Anne Obi, olette olleet tämän vuoden aikana suureksi avuksi joukkueelle. Erityiskiitos vielä perhe Huhtamäelle, kaikki neljä lasta pelaavat KäPassa ja te vanhemmat ovat olleet täysillä mukana taustalla alusta saakka. Kiitos, olette esimerkillinen futisperhe!
Viimeisenä ja tärkeimpänä haluan kiittää JP Savolaista, jonka kanssa valmensimme koko KäPa-urani tiiviisti yhdessä. Kiitos JP, ilman sinua en olisi samanlainen valmentaja tai ihminen!
Ihmiset vaihtuvat, seuran henki säilyy. Eläköön KäPa!
Api
________________________________________________________________________
Koko Käpylän Pallon väki haluaa kiittää Apia todella lämpimästi hänen seitsemästä vuodestaan seurassa! Olet aina KäPan miehiä!