
KäPan liikunta-, United- ja maalivahtileirien viikot on nyt saatu päätökseen, ja tunnelma on ollut molemmilla viikoilla erinomainen. Leiriläisillä on riittänyt energiaa, iloa ja liikunnan riemua jokaiselle päivälle!
Jalkapallopainotteisella liikuntaleirillä nautittiin monipuolisesta tekemisestä. MM-kisat pelattiin tietysti, ja ensimmäisellä viikolla päästiin viilentymään vauhdikkaan vesisodan merkeissä ![]()
Kummatkin viikoit huipentuivat olympialaisiin, joista ei jännittäviä hetkiä puuttunut!
United-leirillä harjoiteltiin monipuolisesti jalkapallon peruspelaamista, teknisiä taitoja sekä koordinaatiota. Maalivahtileiriläiset puolestaan pääsivät kehittämään myös maalivahdeille tärkeitä erikoistaitoja. Viikkojen aikana nähtiin paljon oppimista, onnistumisia ja rohkeita suorituksia. MM-kisat tarjosivat hienoja otteluita ja ennen kaikkea upeaa yhteishenkeä. Pelaajat kannustivat toisiaan esimerkillisesti ja antoivat peleissä kaikkensa ![]()
Kaiken kaikkiaan viikot sujuivat erinomaisesti. Leiriläiset käyttäytyivät mallikkaasti, sää suosi pääsääntöisesti ja lapset tekivät kokemuksesta myös ohjaajille ikimuistoisen.
Lämmin kiitos kaikille leiriläisille, huoltajille ja ohjaajille – nähdään loppukesän leirillä!

