KäPan perinteikkäät kesäleirit & futiskoulut olivat taas menestys – mukana oli kaiken kaikkiaan ~600 lasta!
KäPa Campuksella vallitsi iloinen ja oppimisen täyteinen tunnelma, kun futiskoulut ja leirit täyttivät kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa.
Futiskoulut potkittiin aurinkoisessa sekä poutaisessa kelissä. Lapset olivat ihailtavan rohkeita uuden äärellä, ja kentällä nähtiin sinnikästä yrittämistä sekä hienoja onnistumisia. Iloiset futarinalut kokeilivat kykyjään eri pisteissä ja onnistuivat viikon kovimmassa haasteessa, eli jätski vai maksalaatikkotaiassa.
Liikuntaleirit vietettiin rennoissa, mutta sopivan puuhakkaissa tunnelmissa. Molemmilla viikoilla kisailtiin sekä leikittiin usean pelin ja lajin parissa. Viikot huipentuivat tänä vuonna jalkapallon Afcon-turnaukseen ja perinteeksi muodostuneisiin Olympialaisiin. Uusina olympialajeina debytoivat baseball ja jalkapallokeilaus. Mitaleja kahmivat muun muassa Suomen ja Somalian joukkueet.
Maalivahdeille suunnattu leiri keräsi innokkaita osallistujia, ja viikko oli täynnä suurta intoa sekä paljon oppia. Viikon aikana opittiin uusia tekniikoita ja parannettiin vanhoja. United-leirit pitivät myös sisällään kaksi energistä viikkoa, joissa harjoiteltiin jalkapallon peruspelaamista, kehitettiin taitoja ja pelattiin alustavia jalkapallon EM-kisoja. Tunnetta, hikeä ja riemua riitti niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Kiitos kaikille osallistujille, ja nähdään taas ensi vuonna 🖤