Käpylän pallo

Käpylän Pallo panostaa voimakkaasti pelaajakehitykseen uusien rekrytointien myötä

25.08.2023
Käpa

Käpylän Pallo on ottanut viime vuosina merkittäviä askeleita eteenpäin, ja tästä esimerkkinä on etenkin edustusjoukkueen nousu Miesten Ykköseen pitkälti omien nuorten kasvattien täyttämällä joukkueella. Seuran B-juniorit ovat olleet viimeisen neljän vuoden ajan jokaisena vuotena BSM-sarjassa mitaleilla voittaen kahdesti kultaa ja joukkue taistelee myös tänä vuonna tiukasti mitaleista. Viime kaudella poikien maajoukkuepelaajia seurasta oli yhteensä 15 kappaletta. Jatkaaksemme hyvää kehityskulkua, ja ottaaksemme edelleen uusia askeleita eteenpäin seurana laadukkaan pelaajakehityksen saralla, tullaan seuraan palkkaamaan uuteen tehtävänkuvaan 11–14-vuotiaiden valmennuspäällikkö.


Tuomas Rantasesta uusi valmennuspäällikkö

Käpylän Pallon BSM-sarjan joukkueen vastuuvalmentajana viimeisen kahden vuoden ajan toiminut Tuomas Rantanen on nimetty Käpylän Pallon valmennuspäälliköksi kauden 2023–2024 alusta alkaen. Hänen vastuullaan tulee olemaan 11–14-vuotiaiden United- ja City-joukkueet, Huuhkajapolun toiminnot, sekä tiedolla johtamisen prosessit.

Rantanen on aiemmin urallaan valmentanut Gnistanissa vuosina 2009–2014 ja vuodet 2015–2021 HJK:ssa. Hän on johdattanut joukkueensa mm. Kai Pahlman -turnauksen voittoon vuosina 2019 ja 2021. KäPan B-juniorit saavuttivat hänen johdollaan pronssia BSM-sarjassa viime kaudella. Hän on suorittanut UEFA A -valmentajalisenssin, sekä valmentajan ammattitutkinnon (VAT). Lisäksi hänellä on suoritettuna kasvatustieteiden opintoja.


Lari Lummepurosta B-junioreiden vastuuvalmentaja

Tuomaksen siirtyessä uusiin tehtäviin siirtyy seuran ammattivalmentaja Lari Lummepuro B-junioreiden vastuuvalmentajaksi. Tällä kaudella hän on toiminut vastuuvalmentajana 08 United- ja 10 United -joukkueissa, jotka molemmat saavuttivat Liiga Etelän mitalisarjan paikan syksylle.

Lari siirtyi seuraan kesällä 2019 kasvattiseurastaan PPJ:stä ja on tehnyt todella hyvää työtä jo useamman vuoden ajan seurassa eri joukkueissa. Samalla hän on kouluttautunut lisää ja suorittanut liikunnanohjaajan (AMK) tutkinnon, valmentajan ammattitutkinnon (VAT), sekä UEFA A -valmentajalisenssin.


Waltteri Piispanen jatkaa seuran talenttivalmentajana

Waltteri ”Wade” Piispanen on toiminut seuran talenttivalmentajana viimeisen kahden vuoden ajan ja jatkaa tehtävässään myös kaudella 2024. Wade saapui KäPaan kaudelle 2022 FC Jazzista, jossa hän toimi myös talenttivalmentajana. Ensi kaudella Wade tulee toimimaan myös B-junioreiden toisena valmentajana.


Urheilutoimenjohtaja Marko Honkanen on todella iloinen onnistuneista rekrytoinneista.

”Omalla vastuullani on viime vuodet ollut kaikki seuran joukkueet 12-vuotiaista aina edustusjoukkueeseen asti, ja täten tehtävien jakoa ja organisaatiomallia on ollut selkeä tarve uudistaa. Uuden valmennuspäällikön myötä pystymme panostamaan huomattavasti merkittävämmin toiminnan laadun parantamiseen ja pelaajien sekä valmentajien kehittämiseen. Tuomas on tehnyt viimeiset kaksi vuotta todella hyvää työtä B-junioreiden vastuuvalmentajana, ja kun uuden tehtävänkuvan rekrytointia alettiin suunnittelemaan, kysyin ensimmäisenä Tuomakselta, olisiko hän kiinnostunut valmennuspäällikön tehtävästä. Meillä oli heti alusta alkaen hyvä yhteinen näkemys siitä, miten uutta roolia alettaisiin toteuttamaan ja mitkä ovat seuran tarpeet. Lari puolestaan on todella intohimoinen ja määrätietoisesti eteenpäin pyrkivä valmentaja, joka on kasvanut seurassa jatkuvasti eteenpäin kohti haastavampia tehtäviä. Waden jatko talenttivalmentajana on myös todella hieno asia, ja näiden rekrytointien myötä saamme myötä saavutamme hyvää jatkuvuutta, kun tutut hyvää työtä tehneet henkilöt jatkavat seurassa osittain uudistetuin roolijaoin.”