Käpylän pallo

KäPasta valittu runsas edustus U19- ja U18-poikamaajoukkueisiin – Tällä kaudella mukana jo 15 seuran pelaajaa!

07.09.2022
Käpa

KäPasta on valittu U18-poikamaajoukkueen (2005-syntyneet) ja U19-poikamaajoukkueen mukaan yhteensä viisi pelaajaa ja varasijalle neljä. U19-joukkueessa on mukana Luka Nokelainen ja Marius Söderbäck, sekä varalla Onni Viljamaa ja Iiro Kärsämä. U18-maajoukkueessa mukana on puolestaan Joonas Kekarainen, Aleksi Piispa ja Aaro Soiniemi, sekä varalla Benjamin Rekola ja Pekka Hietalahti. Maaottelut ovat Piispalle ja Soiniemelle uran ensimmäiset. Myös Rekolan ja Hietalahden kutsut ovat heille ensimmäiset. Hietalahti on aiemmin ollut mukana ikäluokan maajoukkueleirillä. Pelaajat ovat edustaneet seuraa yhteensä 70 vuoden ajan.

U18-maajoukkue pelaa kuuden maan turnauksen Tsekeissä 19.–26.9. ja U19-maajoukkue turnauksen Serbiassa 19.9.–27.9.2022.

Kun tarkastellaan tilastoja, myös KäPaa aiemmin edustaneiden seuran kasvattien osalta, niin kaiken kaikkiaan mukaan ja varalle kutsutuista pelaajista 18 on pelannut urallaan KäPassa. Aiemmin seuraa edustaneita pelaajia ovat kutsun U19-maajoukkueeseen saaneista Jesse Kilo (HSV), Altti Hellemaa (HJK), Niilo Kujasalo (HJK), Oscar Häggström (HJK) ja Urho Huhtamäki (Honka), sekä varalle valituista Otto-Eemeli Niemelä. U18-maajoukkueeseen kutsun saaneista aiemmin seuraa on edustanut Marlo Hyvönen (Honka), Vincent Ulundu (Honka) ja Dario Naamo (Honka). Pelaajan perässä on mainittu hänen nykyinen seuransa. Nämä pelaajat ovat pelanneet KäPan paidassa yhteensä 64-vuoden ajan.

Täten nyt U19- ja U18-poikamaajoukkueisiin valitut ja varasijalle valitut pelaajat ovat pukeneet mustavalkoisen paidan päälleen yhteensä peräti 134-vuoden ajan.

Kaiken kaikkiaan KäPasta on tällä kaudella valittu U15–U19-poikamaajoukkueisiin 15 pelaajaa ja kolme pelaajaa varasijalle. Nämä pelaajat kuuluvat KäPan Miesten Kakkosessa pelaavaan edustusjoukkueeseen, BSM-joukkueeseen ja 2007 United -joukkueeseen. He edustavat täten kyseisten joukkueiden 2004–2007-syntyneiden pelaajista noin 28 % osuutta. Tämä on enemmän kuin joka neljäs KäPan kolmen vanhimman ykköstason kilpajoukkueen pelaajista. Enemmän pelaajia seurasta poikamaajoukkueisiin on valittu ainoastaan kausilla 2015 ja 2016, jolloin valittuja oli yhteensä 17. Valittuja kaudella 2018 oli neljä ja kaudella 2019 viisi, joten kasvu on ollut viime vuosina todella kovaa.

Näiden tilastojen valossa voidaankin siis todeta, että seuran pelaajaputki tuottaa edelleen jatkuvalla syötöllä laadukkaita pelaajia, niin poikamaajoukkueisiin, ulkomaille, Suomen korkeimmille sarjatasoille kuin oman seuran edustusjoukkueeseenkin. KäPan edustusjoukkueen pelaajista seitsemän on tällä kaudella pelannut poikamaaotteluissa, ja joukkue taistelee edelleen tiukasti noususta Miesten Ykköseen johtaen omaa Kakkosen A-lohkoaan.

Haluatko mukaan KäPan United -toimintaan, jonka kautta suurin osa näistäkin pelaajista on ponnistanut urallaan eteenpäin? Tsekkaa syksyn avointen harjoitusten ajankohdat täältä ja ole rohkeasti yhteydessä valmentajiin lisätietoja varten. United joukkueet perustetaan 9-vuotiaista alkaen.
 

Palloliiton uutinen U18-maajoukkeen turnauksesta ja pelaajavalinnoista

Palloliiton uutinen U19-maajoukkeen turnauksesta ja pelaajavalinnoista


Kuvissa Aleksi Piispa ja Aaro Soiniemi KäPa paidassa ennen ja nyt. Molemmat saivat ensimmäisen poikamaajoukkuekutsunsa U18-vaiheessa.

Kuvat Mikko Piispa (c)