Mikko on aloittanut oman peliuransa HJK Laajasalossa, josta siirtynyt niin edelleen edariin (nykyiseen akatemiaan). HJK:ssa hän pelasi BSM-joukkueeseen asti, jonka jälkeen muut menot veivät mennessään. Tästä kolme vuotta jälkeenpäin seurasi lyhyt pätkä kakkosdivaria. Tämän lisäksi Mikolta löytyy pelikokemusta myös piiri-, alue- ja poikamaajoukkueista.
"Valmentajana aloitin HJK:n taitokoulussa sekä edarissa. Tämän lisäksi vedin liikuntaleirejä ja iltatunteja Pikku Huopalahden urheiluseuralle. Paluu valmentamisen pariin tapahtui Käpassa, jonka toiminta vakuutti omien poikien pelatessa seurassa. Käpassa olen valmentanut vuodesta 2019 alkaen (06- ja 12-syntyneitä), ja tällä hetkellä toimin 13 Unitedin vastuuvalmentajana."
Valmentamisen ohella Mikko on tehnyt kirjoitustöitä Taiken tukemana, ja hänellä on myös työkokemusta kaupallisen alan esimiestehtävistä. Muutoin aika kuluukin 4 lapsen uusioperheen kuvioissa.
”Nuorimpien ikäluokkien valmennuspäällikön toimi on loistavaa vastapainoa hieman varttuneempien valmentamiseen. Lähden innolla kehittämään KäPan Nappulaliiga-toimintaa ja innostamaan yhä useampia lapsia jalkapallon pariin.”
Tsemppiä uusiin työtehtäviin Mikko!