Käpylän pallo

Futsal on oma urheilulajinsa

02.05.2022
Käpa

EM-kisojen menestyksen myötä futsal on alkanut kiinnostaa yhä suurempaa ihmisjoukkoa. Varsinkin jalkapallon parissa futsal on vihdoin saanut ansaitsemaansa huomiota ja Mico Martic tai Panu Autio alkaa olla jo kaikkien urheiluihmisten tuntemia. Lajin intensiivisyys ja nopea tempo tekevät siitä erittäin yleisöystävällisen. Menestyksen takana on maajoukkueen ja muiden lajitoimijoiden pitkäjännitteinen työ. Myös nuorten P19 maajoukkue on pärjännyt erittäin hyvin. Futsalin harrastajamäärät kasvavat nopeaa vauhtia, mutta Helsingistä puuttuu kuitenkin seura, joka tarjoaisi kaikissa ikäluokassa tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa.

Itse aloitin lajin parissa 2000-luvun alussa. Laji toimi pitkään lähinnä futiksen jatkeena ja oli lähinnä pelailua, niin pelaajana kuin valmentajana. Vuonna 2016 kävin Palloliiton Futsal C -koulutuksen, jonka vetäjänä oli maajoukkueen kapteeni Panu Autio. Panu oli todella innostunut ja inspiroiva, laji aukesi tuota kautta ihan uudella tavalla. Oli myös mahtava tavata kurssilla muita lajista innostuneita ja jakaa ajatuksia. Vaikka oma näkökulma futsaliin on aina ollut jalkapallolinssien läpi, niin futsal on koko ajan alkanut kiinnostaa enemmän myös omana lajinaan. Valmentaessa olen huomannut, että myös pelaajat ovat alkaneet ajatella samalla tavalla. Kun valmennus suhtautuu lajiin tosissaan, muuttuu myös pelaajien asenne.

Nyt P17-liigaa pelaavien vuonna 2005-syntyneiden pelaajien kanssa olemme harjoitelleet ja pelanneet tosissaan nyt muutaman vuoden. Valitettavasti korona on vaikeuttanut aika paljon tämän ikäluokan taivalta, mutta motivaatio on kuitenkin ollut koko ajan hyvä. P15 SM -turnaus peruuntui 2 viikkoa ennen tapahtumaa, ja seuraavan talven liiga keskeytyi muutaman kierroksen jälkeen. Suurin osa pelaajista on kuitenkin tästä huolimatta jatkanut. Tämä talvi on nyt sitten vihdoin päästy pelaamaan lähes suunnitelmien mukaan, mutta korona häiritsi pahasti harjoittelua. Varsinkin kun pelaajat pelaavat jalkapalloa useissa eri joukkueissa. Tämä organisointi onkin suurin haaste futsaltoiminnalle. Vuonna 2009-syntyneet Käpa City -joukkueen pelaajat ovat pelanneet yhdessä myös futsalia muutaman vuoden ja voittivat nyt keväällä P13 etelä -sarjan mestaruuden.

Tämän ajatuksen päälle on hyvä lähteä kehittämään KäPan futsaltoimintaa. Tavoitteena olisi tarjota P12-ikäluokasta eteenpäin kaikille halukkaille mahdollisuus harjoitella ja pelata futsalia, hyvässä valmennuksessa. Painopiste on nimenomaan kilpailullisessa toiminnassa, mutta jossain ikäluokissa toiminnassa on mukana myös harrastejoukkueet. Olen itse ollut tämän talven UEFA futsal B -koulutuksessa, joka on lisännyt omaa kiinnostusta ja intoa lajiin vielä entisestään. Myös lajiverkosto on kasvanut hyvin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Helsingissä järjestettyyn UEFA futsal C -koulutukseen osallistuu kuusi KäPan valmentajaa. Lajiosaaminen kasvaa siis Käpassa nopeata vauhtia, ja lähellä on aika, jolloin jalkapallon pelaajapolun rinnalle pystytään kenties tarjoamaan myös futsalin pelaajapolku. Tavoitteena on, että futsaltoimintaan voi siis osallistua, vaikka ei pelaisi jalkapalloa Käpassa.
 

Kalle Hakkolan kirjoitus on alunperin julkaistu Käpylä-lehdessä:
https://www.lehtiluukku.fi/lue/kapyla/03-2022/307397.html