Käpylän pallo

Alex Delgado on valittu KäPan päätoimiseksi seuravalmentajaksi

12.10.2022
Käpa

KäPa on palkannut uudeksi päätoimiseksi seuravalmentajakseen espanjalaisen Alejandro ”Alex” del Peso Delgadon. Alex tulee ottamaan vastuulleen 2011 ja 2009 United -joukkueet.

Alex toiminut viimeiset kolme kautta päätoimisesti valmentajana ja fyysisenä valmentajana HPS:ssä, jossa hänen vastuullaan on tällä kaudella ollut mm. miesten edustusjoukkueen fyysinen valmennuksen ja 2008-ikäluokan vastuuvalmentajan tehtävät. Alex on kuitenkin KäPaläisille jo entuudestaan tuttu näky Campuksen kentän laidalta, sillä hän on toiminut myös KäPan edustusjoukkueen fyysisenä valmentajana tämän kauden ajan.

Alex on lähtöisin Madridista, jossa hän on toiminut valmentajana mm. Rayo Vallecanossa. Suomessa hän on valmentanut jo neljä kautta. Hän on suorittanut UEFA C -valmentajalisenssin, ja tulee suorittamaan seuraavan kauden aikana UEFA B -valmentajalisenssin. Koulutukseltaan hän on liikuntatieteiden kandidaatti.

Alex tuntee KäPan seurana jo todella hyvin ja on todella innoissaan päästessään aloittamaan työskentelyn seurassa.


Seura haluaa kiittää Ouluun Herculekseen palaavaa seuravalmentaja Otto Fältiä kuluneesta kaudesta ja toivottaa lämpimästi onnea uusiin kuvioihin.