Käpylän pallo

Edustusjoukkueen rakennus käyntiin kaudelle 2022 – Iiro Kärsämä sopimukseen!

22.10.2021
Käpa

Iiro Kärsämä (s. 2004) edustusjoukkueen ensimmäinen kiinnitys kaudelle 2022

Edustusjoukkueen rakennus tulevaa kautta varten on jo polkaistu käyntiin, ja nyt on aika julkaista ensimmäinen uusi pelaajasopimus. Joukkueeseen liittyy KäPan B-junioreissa viimeiset kaksi kautta pelannut Iiro Kärsämä. Pelipaikaltaan hän joko ylempi keskikenttäpelaaja tai laitahyökkääjä.

Iiro on pelannut KäPassa viimeiset kaksi vuotta, ja tätä ennen hän edusti Koivukylän Palloseuraa. Tällä kaudella hän on pidemmästä loukkaantumisesta toivuttuaan, ja takaisin peleihin päästyään tehtaillut yhdeksän maalia seitsemässä ottelussa ja 419 peliminuutilla. Täten saldona on huikeasti tehty maali 47 minuutin välein. Viimeisen kahden kauden aikana maaleja on kertynyt BSM-sarjassa ja -karsintasarjassa komeasti 22 kappaletta 27 ottelussa.

Iiro itse on todella mielissään tuoreesta sopimuksesta.

”Tosi hyvät fiilikset päästä edustamaan KäPan edustusjoukkuetta ja varmasti hyvä paikka kehittyy ja ottaa uusii steppei omalle uralle. Tavoitteenani on saada tulevalla kaudella mahdollisimman paljo minuutteja ja ottaa avauspaikka.”

Iiroa viimeiset kaksi vuotta valmentanut Miika Nuutinen on myös mielissään pelaajansa seuraavasta askeleesta urallaan.

”Iiro on monipuolinen hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan useampaa pelipaikkaa ja tuottamaan tehoja joukkueelle monella tavalla. Työkalupakista löytyy erinomainen laukaus, taitoa mennä vastustajista ohi ja avata jalka, sekä kyky syöttää murtavia syöttöjä lähelle ja kauas. X-factoria siis löytyy, mutta kahden B-juniorikauden aikana myös peruspelaaminen on ottanut isoja kehitysaskeleita.”

Tervetuloa mukaan KäPan edustusjoukkueeseen Iiro!