Käpylän pallo

Neljä KäPan pelaajaa mukaan U16-maajoukkueleirille Eerikkilään

07.09.2020
Käpa

KäPasta on valittu mukaan 2005-ikäluokan maajoukkueleirille Joose Rahja, Aaro ”Api” Soiniemi, Thomas Lahdensuo ja Pekka Hietalahti. Maajoukkue leireilee Eerikkilässä 14.–17. syyskuuta.

Pekka on pelannut seurassa 9-vuotiaasta alkaen ja hän oli ensimmäiseen maajoukkuekutsusta todella tyytyväinen.

  • Kutsu tuli aivan puskista, koska en odottanut yhtään, että pääsisin jo nyt mukaan maajoukkueeseen. Fiilikset ovat tietenkin tosi iloiset, helpottuneet ja tuntuu palkitsevalta, koska oon tehny paljon duunia tämänkin tavoitteen ja välietapin eteen. Tuntuu siltä, että olen kehittynyt futarina taas huomattavasti. Kausi on ollut vallitsevan tilanteen vuoksi kivikkoinen, joten kutsu leirille on hyvä kohokohta kaudelle.

Kysyttäessä hänen tavoitteistaan jalkapalloilijana on Pekan rima korkealla.

  • Päätavoite futarina on pelata ulkomailla ja A-maajoukkueessa tulevaisuudessa.

Joose Rahja siirtyi KäPaan täksi kaudeksi VJS:stä.

  • Eka kausi KäPassa on sujunut aika lailla suunnitelmien mukaan. Kun tulin joukkueeseen tajusin heti kuinka kova taso täällä on. Näin myös sen, että KäPassa saa käytännössä kaiken mahdollisen mitä junnufutari voi tarvita, jos on vain valmis antamaan kaikkensa joukkueelle. Pääsin heti alusta asti hyvin joukkueeseen sisään ja sain kavereita. Taistelu pelipaikasta on kovaa, joten motivaatio treenaamiseen on ollut erittäin korkea. Vuoden aikana olen kehittynyt paljon jalkapallossa, sekä henkisesti että fyysisesti. Olen päässyt pelaamaan isoja minuutteja BSMsarjassa ja tällä tavoin olen saanut paljon onnistumisia ja myös tärkeää kokemusta. Urani KäPassa on ollut nousujohteinen kiitos hyvien treeni olosuhteiden ja valmennuksen.

Myös Joosella on selketä tulevaisuuden tavoitteet uralleen.

  • Tavoitteeni jalkapalloilijana ovat aika selvät. Haluan pelata jalkapalloa ammatilaisena. Tarkemmin ajateltuna haluan pitää maajoukkue paikastani kiinni ja olla sen runkopelaajia. Tavoittelen myös uraa ulkomailla, jonne toivottavasti joku päivä pääsen. Toivottavasti jo lähivuosina. Tärkeintä tällä hetkellä on kuitenkin keskittyä joka päivä omaan pelaamiseen ja kehittymiseen, jotta pääsee huipulle asti.

Api on pelannut seurassa 10-vuotiaasta lähtien, pelattuaan tätä ennen NJS:ssä ja Thomas Lahdensuo siirtyi seuraan täksi kaudeksi FC Futurasta. Hän on myös tehnyt debyytin BSM-sarjassa jo tällä kaudella.


Paljon onnea kaikille valituille!


Lisätietoja Palloliiton uutisesta:
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u16-pojat-nimetty-syyskuun-maajoukkueleirille

Kuvat: calahan.kuvat.fi ja Mikko Piispa