Käpylän pallo

KäPa-kasvatit muistelevat, osa 2: Petteri Koponen

18.03.2020
Käpa

KäPa-kasvatit muistelevat, osa 2: Petteri Koponen

"Pelasin KäPassa 4-vuotiaasta 14-vuotiaaksi. Eka coachi oli Tabu Salomaa, siitä se kaikki lähti.

Minulla on KäPasta hyviä muistoja: lukuisat turnaukset, kuten Hesacupit ja treenit Sampsantiellä ja Raviksella. Mieleeni on jäänyt yksi Hesacup, kun pelasimme intiaaneiksi pukeutuneina ja valmistauduimme peleihin tiipiissä. Ne olivat pikkujunnulle kovia juttuja.

Koris ja futis tukivat toisiaan. Kesäisin pelasin enemmän futista, talvisin korista. Vanhempana oli myös päiviä, jolloin menin suoraan treeneistä toisiin. Kamat vain vaihtuivat. Uskon, että futiksella on ollut iso merkitys omalle uralleni. Tuli väkisinkin monipuolista liikkumista.

Tsemppiä kaikille KäPa-junnuille treeneihin! Etenkin nyt on hyvää aikaa tehdä juttuja omalla ajalla ja kehittää taitoja. Aina löytyy paikka. Futiksen hienous on siinä, että ei tarvitse kuin pallon."

Petteri Koponen, 31, on suomalainen ammattilaiskoripalloilija, joka pelaa Saksassa FC Bayern Münchenissä. Koponen on ollut Susijengin kantavia voimia jo vuosia. Hänet on valittu seitsemän kertaa Suomen vuoden koripalloilijaksi.