Käpylän Pallon valmentajat esittäytyvät, osa 3: Joni Ruuskanen

Käpylän Pallon valmentajat esittäytyvät, osa 3: Joni Ruuskanen

09.09.2019

Käpylän Pallon valmentajat esittäytyvät, osa 3: Joni Ruuskanen

Kotkalaislähtöinen Joni Ruuskanen, 31, kuuluu KäPan uusimpiin kasvoihin. Syksyllä 2018 seurassa aloittanut valmentaja on sopeutunut vuoden aikana erittäin nopeasti intohimoisten KäPa-toimijoiden joukkoon.

KTP:ssa vuosina 2005-2009 Veikkausliigaa ja Ykköstä pelannut Ruuskanen on nauttinut ajastaan Käpylässä.

”Haluan valmentajana kehittyä koko ajan ja sitä samaa odotan myös valmennettaviltani. Tällaisia kunnianhimoisia ja motivoituneita pelaajia löytyy KäPasta paljon. Seurassa on myös paljon erittäin hyviä valmentajia, jotka luovat loistavan ympäristön kehittyä pelaajana, mutta myös valmentajana.”

Ruuskanen on toiminut kuluneen kauden talenttivalmentajana 2004-2006-syntyneissä sekä J-P Savolaisen kanssa valmentajana 2004-syntyneissä. Lisäksi tehtäviin on kuulunut fyysisen harjoittelun suunnittelu edellä mainituissa ikäluokissa ja B-junioreissa.

”Valmentaminen on niin monipuolista ja haastavaa, että se jaksaa sytyttää päivästä toiseen”, Ruuskanen kertoo.

Valmentamisen ohella Ruuskanen opiskelee yliopistossa liikuntalääketiedettä ja Football Science Institutessa jalkapallon fyysistä valmennusta.

UEFA A -tutkinnon vuonna 2017 suorittanut valmentaja kuvailee KäPaa ”yhteisölliseksi ja kunnianhimoiseksi seuraksi, joka antaa kaikille mahdollisuuden saavuttaa sen mitä haluaa”.

Fyysisen valmennuksen ammattilaisena Ruuskanen on tuonut KäPaan tärkeää osaamista. Vuosi seurassa on vierähtänyt nopeasti.

”Pidän vahvuutenani, että osaan usein asettua pelaajan asemaan, ja sitä kautta vuorovaikutus heidän kanssaan on parempaa.”    

Dataline Sport | Molentum Oy