Käpylän pallo

HSV ja KäPan yhteistyö 2018

08.10.2018
Käpa

HAMBURGER SPORT-VEREININ JA KÄPYLÄN PALLON YHTEISTYÖ ON SYVENTYNYT

Saksalainen Bundesliigaseura Hamburger Sport-Verein ja Käpylän Pallo sopivat 1 1/2 vuotta sitten junioritoiminnan yhteistyöstä. Osana sopimusta Käpylän Pallon 16-vuotias maajoukkuepelaaja Anssi Suhonen siirtyi KäPasta HSV:hen. Tämän vuoden heinäkuussa myös toinen käpalainen Juho Kilo (s. 2002) siirtyi Hampuriin.

Sekä Anssi että Juho ovat menestyneet Saksassa hienosti; Anssille tuli tänä syksynä (30.9.2018) 30 nuorten Bundesliigapeliä täyteen (U17 ja U19). ”Juhlan” kunniaksi Anssi viimeisteli uransa neljännen nuorten Bundesliigamaalinsa. Anssi on siis nyt U19-joukkueen vakiopelaaja. Hän kuului myös tänä kesänä kaksi vuotta nuorempana kotiturnauksessa pelanneeseen Suomen poikien maajoukkueen U19 EM-ryhmään. Juho puolestaan on aloittanut uransa HSV:n U17-ryhmässä hienosti; hän on ollut kentällä kaikissa joukkueensa 9 pelissä, joissa hän on viimeistellyt kolme maalia.

Tähän kauteen asti Hamburger Sport-Verein oli ollut Saksan ainoa seura, joka oli aina pelannut maan ylimmällä sarjatasolla, vuonna 1963 perustetussa Bundesliigassa. Valitettavasti HSV:n useamman vuoden jatkunut alavire johti lopulta siihen, että viime keväänä joukkue putosi 2. Bundesliigaan toisen perinneseuran FC Kölnin kanssa. HSV tekee varmasti kaikkensa, jotta vierailu kakkostasolle jäisi mahdollisimman lyhyeksi. HSV on historiansa aikana voittanut kerran Mestarien liigan edeltäjän Euroopan cupin kaudella 1982–83. Euroopan cup-voittajien cupin pokaalin HSV:n pelaajat nostivat vuonna 1976–77. HSV on voittanut sekä Bundesliigan (1978–79, 1981–82 and 1982–83) että Saksan cupin kolmasti (1962–63, 1975–76 ja 1986–87).

HSV:n kautta aikojen paras pelaaja on ollut maajoukkuelegenda Uwe Seeler. Muita saksalaisia HSV-tähtiä ovat olleet mm. Manfred Kaltz, Horst Hrubesch ja Felix Magath. Kaikkein menestynein ulkomaalainen pelaaja on ollut Englannin Kevin Keegan, "the Mighty Mouse". Keeganin HSV-vuosina hänet valittiin kahdesti Euroopan parhaaksi pelaajaksi. Suomalaiset jalkapallon ystävät muistavat tietysti Juhani Peltosen, joka pelasi 38 peliä HSV:n paidassa kausilla 1964–66.

Toistaiseksi yhteistyö HSV:n kanssa on sujunut erinomaisesti. Sopimuksen mukaan KäPa saa lähettää lahjakkaimmat pelaajansa testileirille Hampuriin kaksi kertaa vuodessa. Muutama KäPa-valmentaja on jo hyödyntänyt mahdollisuutta opintomatkaan HSV:n akatemiaan. KäPa voi saada myös HSV:ltä valmennuskonsultointia Suomessa; viime huhtikuussa HSV:stä kävi isompi ryhmä tutustumassa KäPan juniorivalmennukseen (mm. akatemian johtaja Dieter Gudel sekä seuran pääkykyjenetsijä Benjamin Scherner). Ensi vuonna tarkoituksena on, että yksi KäPan juniorijoukkue tekee viikon ottelu- ja harjoitusmatkan Hampuriin. Toivottavasti myös joku KäPan pelaaja pystyy seuraamaan Anssin ja Juhon jalanjälkiä. Tässä on hampurilaisen sanomalehden Hamburger Abendblattin juttu HSV: n nuorisoakatemiasta, jossa mainitaan myös yhteistyö KäPan kanssa.