Uutiskirje 4/2017

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta KäPan hallin alas laskemisesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Kiitos joka tapauksessa kaikille, jotka osallistuivat tiistaina 11. huhtikuuta aurinkoisessa säässä hallitalkoisiin! Toinen käpäläinen kevään merkki on Kumpulan harjoituskeskuksen avaaminen.  Joka vuosi KäPan harjoituskeskuksessa jotain pientä remonttia, jotta meidän kaikkien yhteinen kotimme olisi entistä paremmassa kunnossa. Tänä keväänä tärkein uudistus on, että maalivahtivalmentajamme Konstantinos Lagos ja veskarivalmennukseen osallistuvat maalivahtimme saavat treenikeskukseen oman harjoitusalueensa. Jotta maalivahdeilla olisi harjoittelurauha, Kumpulan itäpuolen portti pidetään tästä lähtien suljettuna, ja sisäänkäynti tapahtuu vain länsipuolen portista. Toivottavasti kukaan ei hermostu 50 metrin ylimääräisestä kävelymatkasta…

Miesten joukkue aloittaa kautensa Kakkosessa kotiottelulla Musta Pekka –areenalla Oulunkylässä perjantaina 28. huhtikuuta. Kevään harjoitusottelut ovat sujuneet erinomaisesti: 12 kamppailusta KäPa on hävinnyt vain yhden, voittoja on kuusi. Mustapaitojen joukkue on tällä kaudella käpäläisempi kuin pitkiin aikoihin: miehistössä on 10 omaa kasvattia. Tämänkin vuoksi olisi toivottavaa, että seuran juniorit kävisivät mahdollisimman paljon katsomassa seuran miesten joukkueen pelejä. Voisi ottaa tavoitteeksi, että jokainen KäPan juniorijoukkue laittaa omaan kalenteriinsa vähintään kaksi miesten kotiottelua.

Kauden suurin pettymys toistaiseksi on ollut se, että seuran B-nuoret eivät selvittäneet tietään SM-karsintasarjasta eteenpäin. Tappion kalkki on varmasti kaikille karvas. Tuleen ei saa kuitenkaan jäädä makaamaan. Karsinnat eivät olleet helpot monelle muullekaan seuralle; KäPan kanssa Suomen parhaan 01-joukkueen tittelistä vuosien varrella tiukasti kamppaillut Honka jäi myös rannalle SM-peleistä, niin kuin myös TPS. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että B:n divarissa on tiukkoja pelejä edessä, jos haluaa päästä kahden parhaan joukkoon ja samalla ensi vuoden SM-karsintoihin. KäPalla on nyt siis B:n 1. divisioonassa kaksi joukkuetta, kun Ben Pallaksen vetämä KäPan toinen B-ryhmä pelaa toisessa lohkossa. Mikä ei tapa, niin vahvistaa. Toivottavasti kaikki asianosaiset käpäläiset ovat jo päättäneet, että kaudella 2018 B:n Suomen mestarin nimi on taas Käpylän Pallo.

KäPan pelaajat ovat edellisten vuosien tapaan esiintyneet ahkerasti eri ikäluokkien poikien maajoukkueissa. Toistaiseksi Suomi-paidan on tällä kaudella pukenut päällensä 7 käpalaista. Arttu Eerola ja Jyri Kiuru 00-ikäryhmästä olivat maaliskuun lopussa Turkissa taistelemassa EM-jatkokarsinnoissa lopputurnauspaikasta. Isäntämaa ja Saksa osoittautuivat liian koviksi vastustajiksi, mutta päätösottelussa suomalaiset ottivat 5–0-voiton Armeniasta. KäPan 8. maajoukkuepelaaja tällä kaudella on 2002 syntynyt Juho Kilo, joka valittiin ainoana mustapaitana ikäluokan ensimmäiseen maaotteluun huhtikuun lopussa Slovakiaa vastaan. Onneksi olkoon Juho!

KäPassa yritetään koko ajan miettiä, miten seura voisi tarjota mahdollisimman laadukasta harjoittelua ja tiukkoja pelejä motivoituneille pelaajilleen. Yksi tärkeimmistä keinoista on kansainvälinen yhteistyö. Tässä asiassa on otettu tänä keväänä pari askelta eteenpäin. Ensiksi pitkään suunnitteilla ollut SHA:n kansainvälinen toiminta käynnistyy ensi syksynä, ja KäPa on valittu toimintaan mukaan kolmen muun suomalaisen seuran kanssa. Hiukan yllättävämpi uudistus on ollut maaliskuun lopussa käynnistynyt ruotsalais-suomalainen turnausyhteistyö kolmessa ikäluokassa (2003, 2004 ja 2005 syntyneet). Ruotsalaisaloitteesta käynnistynyt kokeilu polkaistiin käyntiin lyhyellä valmistelulla. Neljä Tukholman suurseuraa (Bromma, AIK, Djurgården ja Hammarby) sekä viisi suomaliasta seuraa (KäPa, HJK, Honka, Ilves ja TPS) pelaavat neljänä viikonloppuna samanaikaisesti sekä Tukholmassa että jonkin suomalaisen seuran kotikentällä. Maaliskuun lopussa oli HJK:n isännöintivuoro, syyskuussa on KäPan/Hongan kotiturnaus. Syksyllä analysoidaan kauden kokemukset ja päätetään jatkosta.

Toukokuun lopussa (20.–21.) järjestetään perinteinen KäPan kevätturnaus. Lähes 500 joukkueen voimin pelattava turnaus levittäytyy Käpylän, Oulunkylän, Kumpulan ja Talin kentille. Jos säät ovat armolliset, turnaus on samalla luonnonnurmikauden avaus. Tapahtuma on saanut osallistujilta niin paljon kiitosta, että sen taso on koventunut vuosi vuodelta. Ensi kuussa järjestäjiä ilahduttavat osallistumisellaan joukkueet mm. seuraavista seuroista: HJK, Honka, OLS, JJK, Inter, TPS, Turun Nappulaliiga, Ilves, KuPS,  Jazz  ja TPV. Kannattaa laittaa päivämäärä kalenteriin ylös ja suunnata toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pelikentille päin.

KäPa jalkautuu jälleen huhti-toukokuussa lähialueiden päiväkoteihin vetämään jalkapallotreenejä ja tutustuttamaan lapsia kuningaslajin saloihin. Mukana päiväkotikiertueella on yhteensä 470 lasta kahdestatoista päiväkodista. Yhteensä harjoituksia vedetään 39 kappaletta eri ryhmille.

KäPan valmennuspäällikkö Marko Honkanen on erittäin tyytyväinen kiertueen suosioon:

– Viime vuonna pidimme keväällä ja syksyllä päiväkotikiertueet samaan tapaan. Tämän kevään kiertue on tähän mennessä suurin ja treeneihin osallistuu lähes 200 lasta enemmän kuin viime syksynä. Yhteistyö päiväkotien kanssa on toiminut todella hyvin ja palaute on ollut ainoastaan positiivista. On erittäin tärkeää, että seurat kantavat vastuunsa lasten liikuttamisesta koulu- ja päiväkotiyhteistyön kautta. Jalkapallon ilosanoma kuuluu kaikille lapsille.