Hamburger Sport-Verein ja Käpylän Pallo aloittavat yhteistyön juniorijalkapallossa

Saksalainen Bundesliigaseura Hamburger Sport-Verein ja Käpylän Pallo ovat sopineet pitkän ajan junioritoiminnan yhteistyöstä. Osana sopimusta Käpylän Pallon 16-vuotias maajoukkuepelaaja Anssi Suhonen siirtyi KäPasta HSV:hen. KäPa saa tästä eteenpäin lähettää lahjakkaimmat pelaajansa testileirille Hampuriin kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi KäPan valmentajilla ja fysioterapeuteilla on mahdollisuus opintomatkoihin HSV:hen. KäPa voi saada myös kerran vuodessa viiden päivän ajan HSV:ltä valmennuskonsultointia Suomessa. 

Virallinen yhteistyö suuren saksalaisen Bundesliigaseuran kanssa on KäPalle merkittävä edistysaskel. Yhtenä Suomen parhaista pelaajakehittäjistä KäPa aikoo tehdä kaikkensa, että yhteistyöstä muodostuisi molemmille osapuolille hyödyllistä. Me kaikki toivomme, että hanke auttaa meitä kasvattamaan seuraavan Anssi Suhosen. 

Hamburger Sport-Verein on Saksan ainoa seura, joka on aina pelannut maan ylimmällä sarjatasolla, vuonna 1963 perustetussa Bundesliigassa. HSV on myös voittanut kerran Mestarien liigan edeltäjän Europan cupin kaudella 1982–83. Europan cup-voittajien cupin pokaalin HSV:n pelaajat nostivat vuonna 1976–77. HSV on voittanut sekä Bundesliigan (1978–79, 1981–82 and 1982–83) että Saksan cupin kolmasti (1962–63, 1975–76 ja 1986–87). 

HSV:n kautta aikojen paras pelaaja on ollut maajoukkuelegenda Uwe Seeler. Muita saksalaisia HSV-tähtiä ovat olleet mm. Manfred Kaltz, Horst Hrubesch ja Felix Magath. Kaikkein menestynein ulkomaalainen pelaaja on ollut Englannin Kevin Keegan, "the Mighty Mouse". Keeganin HSV-vuosina hänet valittiin kahdesti Euroopan parhaaksi pelaajaksi. Suomalaiset jalkapallon ystävät muistavat tietysti Juhani Peltosen, joka pelasi 38 peliä HSV:n paidassa kausilla 1964–66. 

HSV;n info Press !
HSV und Käpylän Pallo vereinbaren Kooperation: HSV
 

Lisätietoja

Ilkka Rantanen
KäPan toiminnanjohtaja
050-592 3927

Juha Valla 
KäPan urheilutoimenjohtaja 
040-738 6985